Raudanmaan Nuorisoseura ry

 

 

Raudanmaan Nuorisoseura ry on perustettu 1940-luvulla. Nuorisoseura järjestää kyläläisille vapaa-ajan toimintaa ja
pyrkii huomioimaan erityisesti lasten ja nuorten harrastustarpeet.

Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä kylätoimikunnan ja myös Kautialan koulun kanssa.

Nuorisoseura saa kunnalta toiminta-avustusta nuorisotoimintaan. Siksi Nuorisoseurassa toteutetaankin monia asioita
lasten, nuorten ja lapsiperheiden näkökulmasta. Seura järjestää lapsille mm. retkiä, askarteluiltoja ja jakaa Kautialan
koululaisille stipendejä. Jäsenalennukset kohdistetaankin erityisesti lapsille ja nuorille.

Vuoden 2004 alusta kaikki alle 16-vuotiaat nuorisoseuralaiset saavat valtakunnallisen Kalevan Nuorten
jäsenkortin, se tulee sisältämään myös jäsenetuja. Etuja ja lisätietoja kortista voit käydä katsomassa
osoitteesta www.kalevannuoret.fi

Tällä hetkellä Nuorisoseuralla on noin 150 jäsenmaksunsa maksavaa jäsentä.