Neulaniemen kalastuskunta


Kalastus

Neulaniemen kalastuskunnalle kuuluu 171 ha Längelmäveden vesialuetta.

Alueella on melko hyvä kuha- ja siikakanta. Muikkua voi kalastaa vain rajoitetulla alueella kylän Ponsan puoleisen reunan syvänteissä, mutta muikkukanta on Längelmävedessä tällä hetkellä heikko.

Hyvällä tuurilla Neulaniemen vesiltä voi saada melko kookkaitakin saaliita. Yllä olevassa kuvassa on Arto Leponiemen 1998 saama hauki ja suurin viime vuosina saatu kuha lienee Jarmo Järvisen 2001 pyytämä 6,4 kiloinen.

Kalastuskunta on istuttanut alueelle viime aikoina lähinnä siikaa ja kuhaa, vuonna 2003 järvitaimenta. Syksyllä 2008 käytettiin istutuksiin kalanhoitoyhtymän kautta 1000 euroa, mutta kalalaji ei ole tätä kirjoitettaessa tiedossa.
Längelmäveden kalanhoitoyhtymä on istuttanut kylämme alueelle täplärapua, jonka mertapyyntiin on myös saatavissa lupia.

Kokouksessa 14.6.2008 kalastuskunta päätettiin muuttaa osakaskunnaksi ja samassa kokouksessa vahvistettiin osakasluettelo. Pyydyslupakäytäntöön tuli oleellisia muutoksia, joista on enemmän tietoa alla olevassa tiedotteessa.

Pyydysmerkkejä myy:
Unto Svenn
Ponsantie 1459
puh.3766506

Kalapassin myyntipisteet löydät kalatalouskeskuksen kotisivuilta.

Kalastuskunta pitää vuosikokouksensa vuosittain kesäkuun alussa ja siitä ilmoitetaan Kangasalan Sanomissa, maitolaiturin ilmoitustaululla sekä Raudanmaan ilmoitustaululta.

Osakaskunnan toimitsijaksi nelivuotiskaudelle 2009 -2012 valittiin:

Seppo Heikkilä
Ponsantie 1551
36340 Tohkala

Osakaskunnan varatoimitsijaksi nelivuotiskaudelle 2009 -2012 valittiin:

Olli-Pekka Juvalainen


TIEDOTE KALASTUSLUPAKÄYTÄNNÖN MUUTOKSISTA